Kuohuntaa

"Suurlähetystö kehottaa kaikkia Durbanin alueella olevia suomalaisia välttämään kaupungin keskustaa siellä puhjenneiden xenofobisten väkivaltaisuuksien takia. Myös Johannesburgin alueella olevia kehotetaan varovaisuuteen".

Tuollaisen tekstiviestin sain tänään. Väkivaltaisuudet alkoivat noin kaksi viikkoa sitten. Sen jälkeen ainakin neljä ihmistä on kuollut. Maahanmuuttajien omistamia kauppoja townshipeissä on ryöstetty ja poltettu. Yli tuhat ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan.

Etelä-Afrikassa on asukkaita noin 50 miljoonaa ja maahanmuuttajia on arviolta noin 5 miljoonaa. Jotkut poliitikot ja kansalaiset sanovat että osa maahanmuuttajista ovat maassa laittomasti ja syyttävät heitä rikoksista ja työpaikkojen viemisestä. Etelä-Afrikan työttömyysaste on noin 25% ja nuorisotyöttömyys lähes 40%. Zulu kuningas Goodwill Zwelithinin kommentin "ulkomaalaisten pitäisi pakata kassinsa ja mennä kotiin" ajatellaan laukaisseen väkivaltaisuudet.

Vuonna 2008 yli 60 ulkomaalaista kuoli väkivaltaisuuksissa joiden ajatellaan johtuneen työpaikkojen puutteesta.

Näin eduskuntavaalien alla on hyvä pohtia miten varmistamme sen, että Suomessa ei tällaisia väkivaltaisuuksia synny. Politiikoilla on suuri vastuu siinä, millaista viestiä he kansalle välittävät. Haluammeko eduskuntaan ihmisiä jotka enemmän tai vähemmän suorasti puheissaan yllyttävät kansalaisia maahanmuuttajia vastaan? Vai haluammeko päättäjiä jotka haluavat rakentaa yhteiskuntaa sellaiseksi jossa kaikilla on mahdollisuus hyvään elämään, synnyinmaasta huolimatta? Itse äänestin jälkimmäiseen porukkaan kuuluvaa.

Ja loppuun viesti äidille: olen turvassa, väkivaltaisuuksia ei ole ollut asuinalueellani. Maanantaina jätin menemättä townshipiin jossa kerään aineistoa opinnäytetyöhöni, menen sinne vasta kun ilmoittavat että on turvallista.

Elossa

Hupsista, on päässyt tämä blogin kirjoittaminen unohtumaan. Leikitään, että se johtuu siitä että olen opiskellut niin ahkerasti. Olen kuitenkin elossa ja kaikki hyvin :)

Viime viikolla en todellakaan opiskellut vaan lomailin täysillä (koko yliopisto oli lomalla, en lintsannut). Ensin vietin viikonlopun Johannesburgissa. Yövyin vanhan pariskunnan pitämässä paikassa, jossa oli 10 sänkyä reppureissaajille. Kanssani samaan aikaan siellä yöpyi kaksi nuorta miestä, Ruotsista ja Amerikasta, joiden seurassa vietin koko viikonlopun. Enimmäkseen rentouduimme majapaikkamme uima-altaalla. Omistajapariskunta ja heidän poikansa naisystävä (poika työskenteli toisessa kaupungissa) asuivat myös siellä, joten he viettivät paljon aikaa kanssamme. Etelä-Afrikkalaisessa ruokakulttuurissa braai eli grillaaminen on iso juttu, joten päädyimme syömään grilliruokaa koko viikonlopun.

Sunnuntaina lähdimme kiertämään Johannesburgia. Isäntämme järjesti meille oppaan joka ajelutti meitä ympäriinsä koko päivän. Kävimme Top of Africassa, eli Afrikan korkeimmassa rakennuksessa. Kävimme myös Sowetossa, jossa vierailimme Nelson Mandelan talossa. Hector Pieterson museossa tutustuimme vuoden 1976 tapahtumiin, jolloin mustat opiskelijat protestoivat, koska he eivät haluneet opetusta afrikaansiksi. Protesti muuttui kuitenkin väkivaltaiseksi. Museo on nimetty ensimmäisen kuolonuhrin, 12-vuotiaan Hectori Pietersonin, mukaan. Lopuksi kävimme vielä Apartheid-museossa.

Orlando Towers, Soweto. Mahdollisuus hypätä benji-hyppy. Jätin väliin.

Johannesburgista lähdin kiertomatkalle Botswanaan ja Zimbabween. Matkustimme pikkubussilla 7 päivää. Ajoimme yhteensä n 3500km viikon aikana. Meitä matkaajia oli yhteensä 11 ja yksi opas joka ajoi bussia. Yöt nukuimme teltoissa. Maanantaiaamuna bussi haki minut majapaikastani klo 5.45. Ajoimme koko päivän ja pääsimme leirintäalueelle juuri ennen pimeän tuloa. Oppaamme valmisti meille maukkaan illallisen jonka jälkeen menimme nukkumaan.

Ensimmäinen pysähdys Botswanassa, rengas tuusannuuskana.

Tiistaina heräsimme klo 5.30 katsomaan eläimiä. Alueella oli paljon sarvikuonoja, joten toivoimme näkevämme niitä. Valitettavasti juuri kierroksemme alkaessa alkoi satamaan ja sarvikuonot pysyttelivät piilossa. Mutta näimme kuitenkin muita eläimiä, mm. seeproja. Sade yltyi niin kovaksi, että emme pystyneet valmistamaan aamiaista leirintäalueella, joten jouduimme ajamaan lähimpään ravintolaan. Aamiaisen jälkeen matkustimme seuraavalle leirintäalueelle. Leiriydyimme paikassa jossa oli paljon elefantteja. Telttamme olivat n. 50 metrin päässä elefanttien juomapaikasta. Aivan elefanttien juomapaikan vieressä oli uima-allas ja ravintola. Ehdottomasti hienoin paikka jossa olen yöni viettänyt! Valitettavasti sade seurasi meitä tällekin leirintäalueelle. Telttamme vuosi ja makuupussini oli litimärkä kun olin menossa nukkumaan. Ystävällinen oppaamme kuitenkin pystytti meille uuden teltan ravintolan tiloihin, joten pääsimme katoksen alle nukkumaan.

Keskiviikkona lähdimme ajamaan klo 4 aamulla ja matkustimme Zimbabwen puolelle Victorian putouksille. Zimbabwessa ei satanut vettä, mutta kastuimme litimäriksi putouksilla. Ihan vinkkinä kaikille matkaa suunnitteleville, älä ota mitään mukaan. Paitsi tietysti kamera. Itse onnistuin ottamaan kuvia alkuvaiheessa, mutta mitä lähemmäksi putouksia menee sen märemmäksi tulee. Loppuvaiheesta pidin kamerani visusti suojapussissa joka oli vielä muovipussiin käärittynä. Mutta todella kannattaa miettiä mitä ottaa mukaan ja miten sen siellä kantaa, kierroksen päätyttyä näytin siltä että minut olisi heitetty uima-altaaseen vaatteet päällä. Kertakäyttösadeviitat on yhtä tyhjän kanssa siellä, en viitsinyt edes kokeilla.

Victorian putoukset helikopterista katsottuna.

Illalla osallistuin risteilylle, jossa ihailimme kaunista auringonlaskua ja näimme myös eläimiä. Toisena päivänäni Zimbabwessa heräsin aamulla aikaisin ratsastamaan elefanteilla. Meitä oli yhden elefantin selässä oppaan lisäksi kaksi henkilöä. Ensin olin hieman peloissani, varsinkin kun meidän piti allekirjoittaa vastuuvapautus. Edellämme kulki yksi mies aseen kanssa siltä varalta, että esim. leijona yrittää hyökätä kimppuumme. Mutta lakkasin pelkäämästä heti kun pääsin norsun selkään. Kyyti oli hyvin rauhallista ja mukavaa. Emmekä nähneet pelottavia eläimiä, lähinnä seeproja. Myöhemmin päivällä menin helikopteriajelulle. Victorian putoukset olivat aivan mielettömän upeat helikopterista katsottuna. Lisäksi onnistuin bongaamaan kirahveja ja elefanteja helikopterin kyydistä.

Kierroksen jälkeen sain ruokkia elefanttia jolla ratsastin.

Perjantaina ajoimme takaisin Botswanaan, Choben kansallispuistoon. Harmiksemme sade oli jäänyt Botswanaan. (Palattuani kaverini epäilivät, että en ollutkaan Botswanassa, koska siellä pitäisi olla sateen sijasta helle.) Lähdimme taas bongaamaan eläimiä. Chobessa on hyvä mahdollisuus nähdä Big Five (leijona, elefantti, kafferipuhveli, leopardi ja sarvikuono), mutta me näimme niistä vain kolme; leijona, elefantti ja kafferipuhveli. Big Five tarkoittaa viittä eläintä, jotka ovat vaikeimpia metsästää jalkaisin. Lisäksi näimme myös muita eläimiä, kuten kirahveja.

Lauantaiaamuna heräsimme veden ja mudan ympäröimänä. Vettä satoi todella rankasti koko yön ja vielä aamullakin. Valitettavasti se oli myös ainoa aamu milloin meidän piti purkaa telttamme, muissa paikoissa teltat olivat valmiiksi pystytettyjä. Kun saavuimme viimeiselle majapaikallemme, oppaamme totesi, että olemme kärsineet riittävästi ja järjesti meille 3 hengen huoneet. Oli ihanaa päästä nukkumaan sänkyyn sisätiloihin. Seuraavana aamuna ajoimme takaisin Johannesburgiin, jossa yövyin yhden yön ja lensin aikaisin maanantaiaamuna takaisin Durbaniin. Sateesta huolimatta reissu oli aivan mieletön. Näin niin paljon hienoja asioita. Suunnittelen jo seuraavaa matkaa, pahoin pelkään että aikani täällä loppuu kesken.

Ei niin kaunis puoli Etelä-Afrikasta

 Etelä-Afrikassa tuloerot ovat todella suuret. Köyhimmät ihmiset asuvat townshipeissä. Townshipit ovat asuinalueita, jotka apartheidin aikaan olivat tarkoitettu muille kuin valkoiselle väestölle. Edelleen townshipit ovat muitten kuin valkoisten kansalaisten asuinalueita. Teen opinnäytetyötäni yhteisötyöstä ja tulen tekemään aineistonkeruuta paljon erässä townshipissä jonka nimi on Bhambayi. Olen käynyt Bhambayissa vasta yhden kerran, mutta tulen viettämään siellä aikaa viikottain.

Bhambayissa on enimmäkseen niin sanottuja ”epävirallisia” asuntoja. Epäviralliset asunnot ovat lähinnä hökkeleitä, jotka ihmiset ovat itse rakentaneet. Valtio on myöntänyt jonkun verran rahaa kunnollisten talojen rakentamiseen, mutta rahaa ei riitä kaikille. Taloja on arviolta lähes 2 000 ja ne on rakennettu hyvin lähelle toisiaan. Tilanpuute, saniteettitilojen vähyys, HIV / AIDS ja teiniraskaudet ovat Bhambayin suurimpia ongelmia. Alueella asuu etelä-arfrikkalaisten lisäksi maahanmuuttajia muun muassa Mosambikista, Zimbabwesta ja Keniasta. Alueella on paljon köyhyyttä ja työttömyyttä. Infrastruktuuri on huono ja palveluita on vähän. Sateella tiet ovat todella mutaisia ja autolla liikkuminen on vaikeaa.  Bhambayissa vierailevat sosiaalityöntekijät kaksi kertaa kuukaudessa ja kerran viikossa liikkuva terveysklinikka. Klinikka jakaa myös ruokaa kaikista köyhimmille. Bhambayin monitoimitalo tarjoaa erilaisia toimintoja yhteisön jäsenille, muun muassa vertaistukiryhmiä ja joogaa.

 Alueella on vain yksi ala-aste ja ylä-aste ja nekin ovat heikosti varustettuja.  Alueella on myös päiväkoti, jossa on lähes 300 lasta iältään 3 kk - 6 vuotta, henkilökuntaa on 11. Päiväkodilla on oma kasvimaa jonka antimista he valmistavat lapsille aamupalan ja lounaan joka päivä. Vieraillessani Bhambayissa näin todella pieniä lapsia ilman aikuista lähellä. Monet lapsista ovat orpoja ja vanhemmat lapset huolehtivat nuoremmista sisaruksistaan.  

Lapsia päiväkodin pihalla.

Etelä-Afrikassa poliisi on hyvin korruptoitunut, itsensä voi maksaa vapaaksi mistä vain. Townshipeissä ollaan hyvin turhautuneita tähän ja yhteisöt ovat ottaneet lain omiin käsiinsä. Huumediilereitä ja raiskaajia on kidutettu todella väkivaltaisesti ja jopa hakattu hengiltä, koska poliisi ei puutu asioihin.

Tapasin erittäin mielenkiintoisia ihmisiä, jotka haluavat kehittää omaa yhteisöään. Vaikka alueella on paljon köyhyyttä, sairautta ja rikollisuutta, yhteisöstä löytyy toivoa paremmasta huomisesta. Tapaamani työntekijät tekevät työtään täydellä sydämellä. Minut toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi yhteisöön ja olen iloinen siitä että minulla on mahdollisuus viettää enemmän aikaa tässä yhteisössä.

Toisenlainen hiihtoloma

Kaikki luennot tällä viikolla on peruttu. Opiskelijat protestoivat viime viikolla lukukausimaksujen ja asumisen hinnan nousua vastaan. Taloudellista tukea ei myönnetä kaikille sitä tarvitseville. Protestoijat polttivat jääkaappeja, kantoja, pöytiä ja roskiksia. Protestit ovat olleet väkivaltaisia. Yliopiston johto väittää mediassa, että heillä ei ole tietoa siitä miksi opiskelijat protestoivat. Opiskelijoiden yhdistys taas väittää, että heitä ei ole kuultu. Vastaavanlaisia protesteja on täällä kuulemma joka lukukausi. Myös henkilökunta on protestoinut yliopistolla.

http://www.sabc.co.za/news/a/dfa25f00474b06ec99069dda2831d264/UKZN-shuts-down-amid-protests-20151302


Suomalainen järjestelmä on eteläafrikkalaisille utopia. Ihmiset ovat todella ihmeissään, kun kerron että meillä koulutuksesta ei tarvitse maksaa ja jokainen päätoiminen opiskelija jolla on taloudellisen tuen tarve saa opintotukea. Täällä joidenkin opiskelut tyssää lukukausimaksuihin.

No, mulle tuli nyt sitten hiihtoloma, ilman mahdollisuutta hiihtää. Ehdinhän jo opiskella kokonaisen viikon, Mietin ensin, pitäisikö lähteä reissuun, mutta päätin jäädä tutkimaan Durbania ja yrittää saada myös vähän kouluhommia tehtyä tämän viikon aikana.

Ja vaikka systeemi ei ihan täysin täällä toimi, oli minulla tänään positiivinen kokemus opiskelijoiden terveydenhuollosta. Täällä kampuksella on klinikka, jonne voi mennä jos on terveyteen liittyvää asiaa. Heillä on hyvin laajat palvelut. Eniten he mainostavat ilmaista hiv-testausta ja jälkiehkäisypillereitä, ne valitettavasti ovat täällä hyvin tarpeellisia. Mutta minä menin sinne silmätulehduksen takia. (Äiti varmaan ehti jo säikähtää) Vastaanottoaika on koko päivän (paitsi tunnin lounastauko välissä), Minun ei tarvinnut odottaa viittä minuuttiakaan, kun pääsin vastaanotolle ja lähdin sieltä ilmaisten silmätippojen ja särkylääkkeiden kanssa. Olin erittäin vaikuttunut.

Silmä on hoidossa ja protestit eivät olleet meidän kampuksella. Minulla siis asiat ovat edelleen loistavasti.

Eikö teillä ole apinoita Suomessa?

Kuvaa kampukselta

Kampusalue on todella vihreää, puita on joka puolella. Itseasiassa jo ajaessamme lentokentältä kampukselle kiinnitin huomiota siihen, että joka puolella on todella vihreää. Puissa kiipeilee tietysti apinoita. Paikallisten mielestä ne ovat ärsyttäviä, mutta meidän vaihtareiden mielestä ne on supersöpöjä :) Kampusalueella on myös paljon kissoja. Ne ovat kuulemma täällä käärmeitten takia.

Ensimmäisenä aamunani kävelin kadulla yhden paikallisen tytön kanssa ja näimme monta apinaa. Hän oli hyvin ihmeissään, kun kerroin että meillä ei Suomessa ei ole apinoita. Olen yrittänyt kertoa suomalaisista eläimistä, mutta nimet eivät sano paikallisille mitään. Onneksi netti on keksitty, niin voin sieltä näyttää kuvia. Olen törmännyt myös moneen ihmiseen, jotka eivät ole koskaan kuullutkaan Suomesta. Hyvä tapa selittää Suomen talvea, on pyytää ihmisiä laittamaan kätensä pakkaseen. That's Finland! Tai siis se olisi ihannetalvi, talvihan oli tänä vuonna aika surkea. Ihmiset ovat hämmästelleet todella paljon Suomen pienuutta. Kun kerron, että meillä on reilu 5 miljoonaa ihmistä koko maassa, ihmiset alkavat nauramaan. Durbanissa asukkaita on n. 3 miljoonaa.

Kun kerron miten turvallista Suomessa on, ihmiset ovat aivan ihmeissään. Täällä paikalliset neuvovat, että kehenkään ei pidä luottaa ja aina voi tulla ryöstetyksi. En ole kuitenkaan kokenut, että minun tarvitsisi pelätä täällä. Kampusalue on hyvin turvallinen ja täällä voi liikkua vapaasti. Iltaisin voi myös soittaa auton joka vie paikasta a paikkaan b. Mutta kampukselta lähteminen onkin hieman hankalampaa. Täällä on minibuseja joilla kulkeminen on hyvin halpaa, mutta hankalaa. Ulospäin ei näe mikä reitti on, eikä keneltäkään oikein sovi kysyä, koska silloin voi päätyä väärään paikkaan ja ryöstetyksi. Reitit täytyy siis vain tietää. Taksi taas tulee kalliiksi, jos yksin kulkee. Joten toistaiseksi olen riippuvainen toisista ihmisistä, koska en vielä oikein hahmota kaupunkia. Mutta enköhän minäkin jossain vaiheessa opi reitit. Toisaalta on ihan hyväkin asia, että tulee vietettyä aikaa kampuksella, jotta opinnot etenevät.

Yritin ottaa kuvaa apinasta, mutta se lähti karkuun.

Kohteessa

Saavuin Durbaniin viikko sitten n 20 tunnin matkustamisen jälkeen. Vastassa oli kuljettaja joka vei minut ja kolme muuta vaihto-opiskelijaa (Kanadasta ja Etelä-Koreasta) kampukselle. Kampuksella vastassa ollut opiskelija näytti minulle huoneeni ja jätti yksin ihmettelemään. Laukut purettuani uskaltauduin lähtemään ulos huoneestani ja huomasin, että naapurin ovi on auki. Kävelin siis rohkeasti sisään kysymään missä on suihku. Naapurini on ranskalainen vaihto-opiskelija, joka on ollut täällä jo viime lukukauden. Hän ymmärsi millaista on olla yksin eksyneenä vieraassa maassa (olin kadottanut myös kanadalaisen vaihtarin joka tuli kanssani samalla kyydillä). Ranskalainen teki minulle ruokaa ja perehdytti Durbanin saloihin. Seuraavana päivänä löysimme myös kanadalaisen, joka oli nukkunut 20 tuntia.

Toiminta täällä yliopistolla ei ole kovinkaan organisoitunutta. Rekisteröityminen on hyvin hankala prosessi. Pitää juosta toimistosta toiseen ja hankkia monenmoisia allekirjoituksia. Jonot ovat pitkiä ja toimistot menevät aikaisin kiinni. Kukaan ei tunnu tietävän miten prosessi menee, joten mistään ei oikein kunnollista apua saa. Aikaa meni paljon hukkaan, koska kukaan ei ottanut vastuuta meidän vaihtareiden perehdyttämisestä. Mutta tänään sain viimeinkin opiskelijakorttini. Sen avulla pääsen kulkemaan ovista eikä minun tarvitse enää anella tympääntyneeltä vartijalta oven avausta joka kerta kun tulen asuntolalleni.

Tänään oli ensimmäiset luennot. Olin ainoa valkoinen n 100 opiskelijan joukossa. Piiloutuminen on siis erittäin vaikeaa. Ensimmäisen luennon lopulla eräs opiskelija halusi tuoda esiin, että luokassa on henkilö jota kukaan ei tunne. Jouduin menemään luentosalin eteen esittäytymään. Tämän jälkeen ihmiset ovat huudelleet nimeäni kun olen kulkenut kampuksella. On outoa, kun ihmiset joita en tunne moikkailevat. Mutta näin kai niitä uusia kavereita löytää.

Käytiin sunnuntaina rannalla reggae festareilla.

Kolme yötä lähtöön on

Moro!

Olen 28-vuotias sosiaalialalla työskentelevä nuori nainen, joka työn ohessa opiskelee ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Viime syksynä sain päähäni ottaa viisi kuukautta opintovapaata ja lähteä Durbaniin, Etelä-Afrikkaan vaihtoon. Olen siis menossa KwaZulu-Natalin yliopistoon opiskelemaan kevätlukukaudeksi. Lähtö on 1.2.2015 ja tässä blogissa aion kertoa hurjista seikkailuistani Etelä-Afrikassa.

Lähdön järjesteleminen ei ole ollut mitenkään erityisen antoisaa puuhaa. Kaikki on tuntunut vähän vaikealta, harva asia on mennyt kerralla niinkuin on pitänyt. Paljon on ollut paperihommaa ja säätämistä. Vielä viimeiset säädöt, sitten pitää hypätä lentokoneeseen ja toivoa parasta ja pelätä pahinta.

Tällä hetkellä tilanne on se, että matkalaukussa on kengät, ripulilääke ja kissa. Jotain vissii tarttis tehä sen sijaan että kirjoittelee jonninjoutavia. Palataan asiaan ensi viikolla, kun on ehkä jotain vähän mielenkiintoisempaa kerrottavaa.

Mirka