Kohteessa

Saavuin Durbaniin viikko sitten n 20 tunnin matkustamisen jälkeen. Vastassa oli kuljettaja joka vei minut ja kolme muuta vaihto-opiskelijaa (Kanadasta ja Etelä-Koreasta) kampukselle. Kampuksella vastassa ollut opiskelija näytti minulle huoneeni ja jätti yksin ihmettelemään. Laukut purettuani uskaltauduin lähtemään ulos huoneestani ja huomasin, että naapurin ovi on auki. Kävelin siis rohkeasti sisään kysymään missä on suihku. Naapurini on ranskalainen vaihto-opiskelija, joka on ollut täällä jo viime lukukauden. Hän ymmärsi millaista on olla yksin eksyneenä vieraassa maassa (olin kadottanut myös kanadalaisen vaihtarin joka tuli kanssani samalla kyydillä). Ranskalainen teki minulle ruokaa ja perehdytti Durbanin saloihin. Seuraavana päivänä löysimme myös kanadalaisen, joka oli nukkunut 20 tuntia.

Toiminta täällä yliopistolla ei ole kovinkaan organisoitunutta. Rekisteröityminen on hyvin hankala prosessi. Pitää juosta toimistosta toiseen ja hankkia monenmoisia allekirjoituksia. Jonot ovat pitkiä ja toimistot menevät aikaisin kiinni. Kukaan ei tunnu tietävän miten prosessi menee, joten mistään ei oikein kunnollista apua saa. Aikaa meni paljon hukkaan, koska kukaan ei ottanut vastuuta meidän vaihtareiden perehdyttämisestä. Mutta tänään sain viimeinkin opiskelijakorttini. Sen avulla pääsen kulkemaan ovista eikä minun tarvitse enää anella tympääntyneeltä vartijalta oven avausta joka kerta kun tulen asuntolalleni.

Tänään oli ensimmäiset luennot. Olin ainoa valkoinen n 100 opiskelijan joukossa. Piiloutuminen on siis erittäin vaikeaa. Ensimmäisen luennon lopulla eräs opiskelija halusi tuoda esiin, että luokassa on henkilö jota kukaan ei tunne. Jouduin menemään luentosalin eteen esittäytymään. Tämän jälkeen ihmiset ovat huudelleet nimeäni kun olen kulkenut kampuksella. On outoa, kun ihmiset joita en tunne moikkailevat. Mutta näin kai niitä uusia kavereita löytää.

Käytiin sunnuntaina rannalla reggae festareilla.